Korruptio on yleisempää Suomessa kuin moni luulee ja sitä on vaikea havaita, riskit päätöksenteossa ja hankinnoissa – Tampere: ”Sanoisin, että koko ajan valvotaan, mutta ei kytätä”

Published 9.9.2019

Suomessa ei voi välttyä sakoilta lahjomalla poliisia, mutta se ei tarkoita, etteikö maassamme olisi merkittävää korruptiota. Suomalainen korruptio on valtaosin piilorikollisuutta, joka pesii erityisesti rakennusalalla. Myös poliittiseen päätöksentekoon sisältyy riskejä. Suomessa valta on keskitetty paikallistasolle ja piirit ovat usein pienet, mikä luo riskin epäasialliselle verkostoitumiselle. Viime vuosina toimet korruption kitkemiseksi ovat lisääntyneet, mutta poliittinen tuki on ollut laimeaa.

Koko artikkeli luettavissa vain Aamulehden tilaajille tästä

Keywords

Media