Ihmiskaupan uhrien auttaminen kaipaa viranomaisten ja järjestöjen yhteistyötä

Published 14.8.2019

Euroopan Kriminaalipolitiikan Instituutti HEUNI:n erikoissuunnittelija Anniina Jokisen mukaan suuri osa ihmiskaupasta on piilorikollisuutta, joka ei näy tilastoissa.

Euroopan Kriminaalipolitiikan Instituutti HEUNI:n erikoissuunnittelija Anniina Jokinen on yksi esitelmöitsijöistä kun Itämeren maiden neuvosto julkaisee raporttinsa ihmiskaupan uhrien integroitumisesta.

Jokisen mukaan ihmiskauppa on pitkälti piilorikollisuutta, joka ei välttämättä koskaan päädy tilastoihin.

– Voi esittää kysymyksen, ovatko nämä luvut vain jäävuoren huippu oikeasta määrästä.

Uhrien tunnistaminen vaihtelee maittain

Jokisen mukaan Suomessa tunnistetaan erityisen paljon työperäisen ihmiskaupan uhreja ja seksuaalisen hyväksikäytön uhreiksi joutuneita.

– Erityisesti tunnistusta tapahtuu turvapaikanhakijoiden joukossa.

Anniina Jokinen kertoo, että Ruotsissa tunnistusta on eniten seksuaaliseen hyväksikäyttöön ja kerjäämiseen liittyvän ihmiskaupan suhteen.

– Ruotsissa tunnistetaan erityisesti uhreja, jotka ovat EU-kansalaisia, esimerkiksi Bulgariasta tai Romaniasta.

Ihmiskauppaa löytyy sieltä, mistä sitä etsitään

Jokisen mukaan maiden väliset erot johtuvat siitä, miten resurssit suunnataan.

– Eri maiden politiikassa on eroja ja painotuksia, jotka vaikuttavat siihen, mitä ihmiskaupan muotoja sieltä löydetään.

Sieltä mistä etsitään, sieltä löydetään.

Anniina Jokinen, erikoissuunnittelija, Euroopan Kriminaalipolitiikan Instituutti HEUNI

Kuuntele koko lähetys tästä

Timo Laine

timo.laine@sverigesradio.se

Verkkotoimittaja: Laura Santala

laura.santala@sverigesradio.se

Keywords

Media